maanantai 29. toukokuuta 2017

Crassula muscosa, liekopaunikko

Liekopaunikko on nimensä todellakin ansainnut, sillä se muistuttaa hyvin paljon jotain liekoa, esimerkiksi Huperzia carinataa. Sen entiset tieteelliset nimet, Crassula lycopodioides ja Crassula pseudolycopodioides, myös viittasivat sen liekomaisuuteen, mutta muscosa viittaakin sammaleeseen. No, vähän vähemmän tuo minusta osuu nappiin, muttei se mikään huti sinänsä liene, vaikka liekopaunikossa minusta parasta juuri onkin se, kuinka paljon se muistuttaa liekoja.

Tällä hetkellä omistamani ruukullinen.

Kuten monet lieot, liekopaunikko kasvaa osittain pystyssä, osittain maanmyötäisesti. Sen iän myötä kaljuuntuvat ja varpumaisesti puutuvat varret juurtuvat koko pituudeltaan ja tätä hyödyntäen se lähettää itsestään jatkuvasti lisää lonkeroa etsimään lisää maata vaikkapa naapuriruukusta. Luonnossa se ehkä etsisi pikemminkin naapurikallionkoloa, sillä liekopaunikon alkuperäistä kotiseutua ovat kivikkoiset ja kuivat sekä puolikuivat alueet eteläisen Afrikan karoo-aroilla. Koristekasvina se on levinnyt muille alueille, missä se saattaa olla melkoinen riesa päästyään sopivaan ilmastoon, sillä pieninkin keräämättä jäänyt varrenpätkä todennäköisesti juurtuu ja tuottaa pian uuden liekopaunikon.

Liekopaunikko on melko nopeakasvuinen, mutta yksi piirre saattaa tässä asiassa hämätä ja turhauttaa: tämä kasvi saattaa käyttää sen ajan, mikä monille muille lajeille on täällä parasta kasvuaikaa, pääasiassa lepäämiseen. Luontaisilla kasvupaikoillaan liekopaunikko kasvaa talvisateiden aikaan ja himmailee kuumat kesäkaudet, mikä voi tuottaa täällä pohjoisessakin sellaisen vuosirytmin, että nopeasti rykäistyjen tuhtien kevät- ja syyslonkeroiden välillä vedetään suvet ja pimeimmät talvikuukaudet sikeitä. Herättely vedellä on turhaa ja tuhoisaakin, sillä liika kastelu lepotaukoina johtaa helposti siihen, että liekopaunikon juuret lahoavat ja siinähän sitä sitten miettii, miten lepotilassa olevan kasvin saa kasvattamaan uudet.

Jos kaikki menee hyvin, tai jos liekopaunikosta nyt vain sattuu tuntumaan siltä, se kukkii äärimmäisen pienin vihertävänkeltaisin tai kermanvärisin kukin. Koostaan huolimatta, tai ehkä juurikin sen takia, ne pieraisevat ilmoille suhteellisen voimakkaan tuoksun, joka muistaakseni muistuttaa hieman tuomea tai narsissia: ihan mukava ihan tietyllä voimakkuudella tietystä tulokulmasta kun on tietyllä tuulella, mutta poikkeuksetta ällöttävä kun se tulee nenään suoraan lähteestä. Voimakkuus on kuitenkin siis suhteellista, sillä ei tuo minusta koko taloon tuota tuoksuaan levittänyt, vaan pikkuruisista kukista sai niiden hajun takia vihin siinä lähimaastossa kauan ennen kuin tajusi, että tuo pentelehän on kukassa.

Pääasiallinen liekopaunikon viehättävyys on kuitenkin sen pikkuruisten lehtien peittämissä varsissa. Mitään hirveää määrää erilaisia lajikkeita tästä kasvista ei tietääkseni ole, vain muutama peruserikoismuoto, kuten 'cristata', joka on syntynyt faskiaation eli laakauman tuloksena, sekä 'variegata', eli valkokirjava muoto. Kuviointi on kirjavissa liekopaunikoissa sen verta pientä, että tuloksena on lähinnä tavallista haaleamman vihreä ja auringossa helpommin punehtuva kasvi. Suomessa näitä erikoismuotoja en ole nähnyt myynnissä, pelkästään tavallisia pieniä yksilöitä viherkasvisekoituksissa. Yleensä halvalla ja nimettömänä.

Tiivistelmä ja tulkinta löytämistäni hoito-ohjeista:

Valotila: Kirkas. Sietää hitusen varjoa.

Kasvualusta: hiekkainen, nopeasti kuivuva, mieluummin happamanpuoleinen kuin emäksinen.

Astia: mieluusti laakea, jotta kasvi pääsee juurtumaan laajalle alueelle.

Kastelu: Kun kasvualusta tuntuu kuivalta. Sietää paremmin liian vähäistä kastelua kuin liikakastelua.

Lannoitus: vain aktiivisen kasvun aikaan ja ehkä puolittaisella annostuksella suositellusta.

Ilmanlaatu: ilmeisesti kuivempi parempi, mutta sietää kosteaa ilmaa hyvin.

Lämpötila: Saattaa alimmillaan selvitä -7:n Celsiuksen pakkasesta mutta pakkaselle altistumista kannattaa tietenkin ehdottomasti välttää. Kylmässä paikassa kasvi ei siedä yhtään märkyyttä.

Pintahuolto: jos kasvista haluaa pystykasvuisen, pitkäksi kasvavia varsia joutuu leikkaamaan melko runsaasti.

Talvetus: lämpöä voi laskea kymmenestä viiteentoista astetta Celsiusta, mutta tämä ei ole mitenkään välttämätöntä.

Ulkoilu: Ulkona kasvi saattaa tarvita enemmän suojaa auringolta kuin sisällä. Ulkoilupaikka täytyy olla sateelta suojattu tai ainakin sellainen, ettei vesi pääse seisomaan ruukun alla.

Lisääminen: Kasvualustaan laitetuista taivukkaista tai varsipistokkaista sekä siemenistä jos sellaisia sattuu saamaan. Varsipistokkaiden leikkuupinnan saattaa olla hyvä kuivahtaa ennen kasvualustaan laittamista.

Erityishuomiot: kasvi voi ränsistyä kasvaessaan isoksi ja tiiviiksi mättääksi, joten esteettisistä syistä sen saattaa joutua uusimaan silloin tällöin.


Omat kokemukseni:

Vanha ruukullinen.
Liekopaunikko on kaikessa vaatimattomuudessaan yksi lempimehikasveistani. Minulla on välillä ollut sitä todella komeitakin isoja ruukullisia ja ylläpitäisin sellaista jatkuvasti jos minulla olisi tilaa. Valitettavasti vaikka pidänkin liekopaunikosta, niin muut kasvit aina voittavat kun mietin tilajärjestelyitä ja niin päädyn uusimaan kasvini pistokkaista. Tai no itse asiassa yleensä siinä käy niin, että liekopaunikkoni uusii itse itsensä pistokkaista toisen kasvin ruukkuun ja päädyn ulkoistamaan isomman ruukullisen kun tila käy vähiin. Joillain ilmeisesti on ongelmia saada liekopaunikko juurtumaan, mutta ei minulla: ne tekevät sen ihan omin päin ja joskus vain sentinkin mittaisista pätkistä.

Vahinkopistokkaita + kanarianpunakello.
Mitä tulee lepoaikoihin, niin minulla tosiaan liekopaunikot yleensä menevät kesälevolle, varsinkin jos vien ne ulos. Kyllä ne jonkin verran kasvavat, mutta eivät samalla vimmalla kuin keväällä ja syksyllä. Ja talvella, jos niille antaa vähänkään lisävaloa. Itse asiassa jos liekopaunikostaan haluaa saada mahdollisimman paljon irti, niin sille varmaankin kannattaa laittaa talveksi lamppu, sillä vaikuttaa siltä, että sen kasvuhalukkuudesta menee iso osa hukkaan sen täällä pimeiden talvien maassa. Yksilöiden vuosirytmissä kuitenkin lienee eroja riippuen siitä, missä ja milloin ne on pistetty aluilleen ja millaisissa olosuhteissa ne elävät. Liekopaunikoillahan kun ei tietääkseni ole kalenteria ja maantieteellistä tuntemusta, jonka avulla päätellä, että milloin siellä eteläisessä Afrikassa on se paras kasvukausi, johon niiden lajitoverit heräävät.

Jos liekopaunikko viehättää, suosittelen ehdottomasti kyttäämään näiden saatavuutta erinäisissä ruoka- ja halpakaupoissa, sillä niissä olen näihin törmännyt eniten. 


Lähteet hoito-ohjeille:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti