Crassula muscosa, liekopaunikko

Liekopaunikko on nimensä todellakin ansainnut, sillä se muistuttaa hyvin paljon jotain liekoa, esimerkiksi Huperzia carinataa. Sen entiset tieteelliset nimet, Crassula lycopodioides ja Crassula pseudolycopodioides, myös viittasivat sen liekomaisuuteen, mutta muscosa viittaakin sammaleeseen. No, vähän vähemmän tuo minusta osuu nappiin, muttei se mikään huti sinänsä liene, vaikka liekopaunikossa minusta parasta juuri onkin se, kuinka paljon se muistuttaa liekoja.

Tällä hetkellä omistamani ruukullinen.

Roskakasan aarteet

Talvella ja kevättalvella tehdyt kylvöt näyttävät vihdoin elonmerkkejä. Tai ainakin osa niistä. Punakonnanmarjapurkeista yhdessäkään ei vielä ole mitään itäneen näköistä, kun taas soikeassa jätskilaatikossa olevat ketomarunat ovat saattaneet itää jopa vähän liian innokkaasti ...

Nämä varjoisammassa paikassa olevat kylvöt ovat vähän jäljessä.

Niin säästeliästä kuin maitotölkkeihin kylväminen onkin (ehkä?), tuskin teen sitä toiste. Ne muuttuvat hiljalleen läpeensä kostuessaan sen verta löysiksi, että niitä on ärsyttävä käsitellä, plus että niistä on kivasti kulunut tussilla kirjoitetut tekstit näkymättömiin. Nyt joudun arvailemaan muutaman laatikon kohdalla, että mitäpä niissä nyt sitten onkaan.

Moottorin nykimistä

Minulla näyttää taas olevan sellainen vaihe meneillään, että joinain päivinä saan häthätään hampaat pestyä ja vaatteet laitettua päälle ja joinain päivinä menen hakemaan postit ja päädyn samaan hengenvetoon raivaamaan ruusujen juurivesat pois kukkapenkin laajennoksen tieltä sekä rakentamaan juuri laajennettuun penkkiin köynnöstuen mututuntumalta ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Kunnon valmistelua vaativa sisältö tähän blogiin voi siis ilmestyä huomenna tai sitten se voi ihan yhtä hyvin ilmestyä viiden viikon päästä.

Liioittelin vain käyttäessäni ilmaisua "samaan hengenvetoon".

Kaisaniemen kasvitieteellisessä 28.4.

Hiljattain kävi niin huonosti, että kusaisin koneeni ja siitä aiheutui kaikennäköistä tiedostojen siirtoa, uuteen koneeseen totuttelua ja muuta ikävää. Tämän kasvitieteellisreissun kuvat jäivät siksi pitkäksi aikaa jonoon, joten sitä kompensoidakseni hyppään hätäilijöitä silmälläpitäen suoraan siihen, mikä lienee tässä päivityksessä korein yksittäinen nähtävyys: lummehuoneessa kukkivan jadeliaanin (Strongylodon macrobotrys) kukinta.

Nätti, eikö joo? Kuvat eivät oikein tahdo tehdä kunniaa tuon kukinnon värille. Livenä ne tuntuivat suorastaan hehkuvan syvän turkooseina. Kukinnot olivat myös todella suuria, sanoisin että parhaimmillaan kahden jonossa olevan pienehkön marsun pituisia ja paksuisia sinivihreistä kissankynsistä koostuvia pulloharjoja. Jotka siis riippuivat ylösalaisin.

Nyt, jos tulit katsomaan isoja koreita kukintoja, voit lähteä. Muita kukkia tässä päivityksessä on vain parisen kappaletta.

Kuvia rakennuksen ulkopuolelta vain yksi.