perjantai 26. elokuuta 2016

perjantai 12. elokuuta 2016

Aave tienvarressa


Muutama päivä sitten In Defense of Plants -blogissa oli juttu albiinopunapuista. Nämä satunnaisen mutaation ansiosta lehtivihreättömäksi jääneet havupuut onnistuvat pysymään elossa loisimalla naapuripuiden juuristoissa. Aavemaisista kasveista pitävänä ihastuin ajatukseen neulasiltaan vitivalkoiseen havupuuhun ja totesin, että olisi huisia löytää joskus sattumalta tällainen harvinaisuus.

Sitten muistin: minähän olen löytänyt kerran albiinokasvin. En ole varma, miten onnistuin unohtamaan sen – ehkä siksi, että se oli pienoinen pettymys vaikka se olikin tosi jännää? Viikkoja aiemmin olin kävelyllä ja näin usean metrin päässä tienpientareella jotain, mikä näytti valkoiselta tähkältä. Innostuin heti, sillä se näytti etäältä lempikukaltani, mäntykukalta! Kun kyykistyin tarkastelemaan sitä lähempää, totesin kuitenkin, että en ollutkaan päässyt näkemään mäntykukkaa ensimmäistä kertaa livenä, vaan että se on jokin kasvi jolla on ihan lehdetkin. Keltakannusruoho, itse asiassa. 

Ajattelin, että onhan tämäkin ihan kiva yllätys, mutta varmaankin lyhytikäinen sellainen. Eihän sillä tosiaan ollut lehtivihreää, millä yhteyttää tai mitään. Otin kalpeasta rehusta muutaman epäselvän kuvan tyhmäpuhelimeni perunakameralla ja laitoin paikan muistiin siltä varalta, että jaksaisin vaikka myöhemmin sinä päivänä käydä siellä ottamassa kasvista kuvan paremmalla kameralla. Tämän kuitenkin unohdin täysin.

Kunnes luin punapuuartikkelin, tietysti. Sen rohkaisemana käväisin tänään katsomassa, että mitä albiinokannusruoholle kuuluu – oliko se jo kuihtunut vai sinnittelikö se vielä? No ...


Siellä se oli ja näytti vieläpä aloittelevan kukintaa. Todella jännää, että vaikka siinä ei näyttänyt olevan yhtään vihreää, sen kukat näyttivät yhtä keltaisilta, kuin sen naapureiden avautumassa olevat nuput. Mitenköhän tämä on selvinnyt elossa näin kauan? Kannusruohot ilmeisesti kykenevät lisääntymään maavarresta, joten ehkä se on syntynyt sporttaamalla ja on edelleen kiinni emokasvissaan, saaden siltä ravinteita. Joka tapauksessa todella erikoinen näky. Mun ensimmäinen oikean elämän shiny.

torstai 11. elokuuta 2016

Lisää pihaelukoita

Rupesin sitten viime kuussa ylläpitämään mesibaaria pölyttäjille. Ripustin sitä varten pihakeinun katoksesta roikkumaan amppelinarun ja siihen ruukun aluslautasen, jolla oli lasikulhoja kivillä, hedelmänpalasilla ja sokerivedellä täytettynä. Aluksi se toimi ihan kivasti ilman mitään ongelmia: siellä kävi paljon kimalaisia ja kukkakärpäsiä, silloin tällöin jopa jokin perhonen.

Nokkosperhonen? Olen huono tunnistamaan perhosia ja se, että jokaisella perhosella tuntuu olevan kymmenen näköislajia, josta en ole koskaan kuullutkaan, ei lisää itsevarmuuttani.

Mutta sitten tulivat ampiaiset.

maanantai 8. elokuuta 2016

Toiveita ja unelmia


Kurpitsat ('Blue Hubbard' ja 'Sweet Mama') vihdoin tekivät ensimmäiset emikukkansa. Pliis pliis pliis pliis pliis keretkää tekemään edes yksi hedelmä per kasvi.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Noviisin kasvinhankintaopas

Oletko suurinpiirtein siinä kasviharrastuksen vaiheessa, missä minä olin parisen vuotta sitten? Toisin sanoen: onko sinulla orastava kiinnostus huonekasveihin, erityisesti vähän jännempiin sellaisiin? Oletko kokeilunhaluinen, mutta arka ottamaan riskejä rahan kanssa? Jos olet, niin ehkäpä voin auttaa. Olen itsekin vielä aloittelija monissa kasveihin liittyvissä asioissa, mutta luulisin, että mitä tulee kasvien hankkimiseen, minullakin on kokemusperää, josta ammentaa.

Joten, tässä muutamia vinkkejä, joilla toivottavasti pääsee ummikkokin alkuun kasvien hankinnassa. Ensinnäkin …

tiistai 2. elokuuta 2016

Jatkoaikaa kaktuksille

Kuten olen aiemmin ilmaissut, vanhapoikakaktukset ja muut piikkipystit eivät ole minun juttuni. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että antaisin äidilleni kuuluvien kaktusvanhusten vetäytyä haudan lepoon! Siispä kun tämä ...


... ryhtyi tänä keväänä nuokkumaan ja näyttämään muitakin merkkejä siitä, että sen tyvi on lahonnut, tein sille näin:

maanantai 1. elokuuta 2016

Nimistöhuutelukunnasta päivää: Cattlianthe 'Elephant Drop'

Mitä tapahtuu kun yhdistää kasvit, joiden nimet ovat 'Chocolate Drops' ja 'Pink Elephant'? Ei 'Elephant Droppings', valitettavasti.


Tiesitkö muuten, että sana norsu on tullut samasta kannasta kuin mursu, joka on lainattu meille saamesta?