maanantai 30. toukokuuta 2016

Titanopsis kukkii

Oletettu Titanopsis calcarea päätti sitten ryhtyä kukkimaan, vaikka sen pitäisi kukkia syksyllä tai talvella ja ryhtyä kesäksi levolle.




perjantai 27. toukokuuta 2016

Ötököitä

En tiedä olenko tuota kivikonraivaushankkeen kanssa puuhastelleena vain kiinnittänyt enemmän huomiota pihan selkärangattomiin vai onko niillä jotenkin tavallista parempi vuosi, mutta olen havainnut ihan älyttömän ökkömönkiäisten ja pörriäisten kirjon tässä pihassa.

Niin pieni kuin tämä kivikosta löytämäni parin sentin pituinen kaksoisjalkainen onkin, se on suurin, jonka olen nähnyt muualla kuin eläinkaupassa.

torstai 26. toukokuuta 2016

Ficus benjamina, limoviikuna

Voi limoviikuna. Voi voi limoviikuna. Niin yleinen mutta silti niin kartettu, niin parjattu ja niin poissa muodista. Ehkä jos se pääsisi unohtumaan joksiksin aikaa, se voisi saada
eksoottisuuden tai perinteisyyden sadekehän, mutta ei: niitä on aina tyrkyllä, sekä uutena että vanhana. Kovin moni säälistä vastaanotettu kiertolaishuonekasvi vaikuttaisi olevan nimenomaan limoviikuna, kuten myös lukuisa roskista dyykattu tapaus. Ja totta kai, mitä persoonallisempi tarina kasviyksilöllä on, sitä vaikeampi siitä on hankkiutua eroon sittenkään kun se on vain rujo haamu, joka tiputtelee lehtiä jossain nurkassa. Sääli lieneekin yksi suurimpia kasveihin hurahtaneiden heikkouksia.

Vanhin löytämäni kuva täällä olevasta säälittävästä tapauksesta.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäivän sipulisaldo

Kun kerta on vielä jonkin aikaa äitienpäivä ja uuden pitemmän lajiesittelyn kirjoittaminen takkuaa, niin voisi pikakelauksella kertoa, että mitä kävi kukkasipuleille, jotka istutin äidilleni viime syksynä.