tiistai 5. huhtikuuta 2016

Ihania ja vähemmän ihania kevään merkkejä

Tuntuu, ettei täällä ole ollut ollenkaan siirtymävaihetta kevään ja talven välillä. Vuodenaika on vaihtunut jotenkin silleensä, että joku on sanonut talvelle "Pim! Nyt olet kevät" ja sillä selvä. Yhtenä päivänä oli lunta, toisena ei ja yhtäkkiä oli niin lämmin, etteivät hätäisimmätkään tulppaanit tarvinneet havuja suojakseen.

Ette sitten YHTÄÄN voinu venata. Oli taas pakko päästä ihmisten ilmoille vaikka lunta oli tulossa taivaalta

Äidin vanhojen tulppaanien kanssa tuntuu olevan sama juttu joka vuosi: ne nousevat aina niin aikaisin, että ne uhkaavat paleltua. En nyt tiedä johtuuko se juuri jalostuksesta vai paikasta vai mistä, mutta ainakin viime syksynä ostamani tulppaanit ovat heräilleet parempien säiden aikoihin. Myös muut vähän fiksummat ovat alkaneet nyt vasta kelien lämmettyä osoittamaan elon merkkejä.

Edellisten tulppaanien lähellä olevat 'Red Riding Hood' -tulppaanit.

Etupihan vasta muutama päivä sitten nousseita tulppaaneita.
Keltakirjava kehtolehti on näköjään selvinnyt ensimmäisestä talvestaan tässä pihassa.

Kuten on myös alppimetsäkello, joka on sen verta varjoisessa paikassa, että siellä on vielä vähän lunta.

Sinivuokko!

Rotta!

NO NIIN, KUKAS HELVETTI SE SIINÄ ON. Enää ei ole pelkästään piharusakkoa vaan myös piharotta! Olemme täällä ihmetelleet kaivuujälkiä kompostorin läheisyydessä ja näin tämän suomuhännän eräskin päivä kun se vipelsi ikkunan ohi. Vanhempani ja naapurini eivät kuitenkaan oikein halunneet uskoa, että kyseessä on rotta, vaan oli paljon epäilyä, että kyseessä on myyrä. Nyt kun kameroineni yhytin sen puuhastelemasta kasvimaalta, niin eipä tässä ole enää paljon epäiltävää.

Enkä minä muuten pelkästään tyytynyt ottamaan valokuvaa ikkunasta. Hiipparoin takavasemmalle, otin kissan kainaloon ja menin ulos. Valitettavasti rotta aisti meidät jo kaukaa, joten kun vilkaisin kasvimaalle nurkan takaa, kerkesin vain näkemään sen takamuksen kun se piiloutui kasvatuslaatikon alle. Kissani ei kerennyt näkemään mitään, joten kun rupesin siirtelemään kamoja pois laatikoista jotta voisin kumota ne, se vain rupesi harhailemaan ympäriinsä hölmistyneenä.

Kun sitten varmaankin kolmannen kerran toin kissan jostain kauempaa siihen kukkalaatikon viereen, kaadoin kukkalaatikon ja katsoin kun rotta lähti kaivamastaan pesästä äkkiä karkuun ... Kissa oli juuri katsomassa jonnekin muualle ja havahtui vasta kun rotta oli luikahtamassa kompostorin alle. Että sellainen hurja metsästäjä.

No, sitten kun se viimein havahtui rotan läsnäoloon, se kiinnostui hyvin paljon sen kaivamasta pesästä ja kaiviskeli sen pehmikkeitä, mahdollisesti puolustuskyvyttömien poikasten toivossa.

Olenko jo kertonut, että tämä kissa oli puolipakollinen adoptio maatilan omistaneelta sukulaiselta, koska se oli niin surkea rotastaja ja hyvin reviiritietoisena otuksena jatkuvasti ajoi tilalta pois itseään paljon ahkeramman tuholaistorjujan? Se on nykyään pelkästään valvonnan alla ulkoileva, lellitty sisäkissavanhus. Joten, en alunperinkään odottanut siltä paljoa kun toin sen pihalle, kunhan toivoin parasta ja varauduin pahimpaan.

En olisi ollut lainkaan yllättynyt jos tämä sylilehmä olisi rotan nähtyään tehnyt taktisen vetäytymisen. Niin se teki aina kun se näki lapsuudessani omistamani lemmikkirotat häkin ulkopuolella jaloittelemassa.

Joten ... Mitäs nyt sitten? Rotalla vaikuttaisi olevan kompostin alla toinen pesä, johon pääsee aika hintsusti käsiksi niin kauan kuin kompostin sisus on vielä jäässä. No, minä ja isäni teimme sitten niin, että yritettyämme tarpeeksi kauan kammeta kompostoria ylös maasta, että tuhosimme kukkalaatikon alla olleen pesän, ripottelimme sen jäänteille käytettyä kissanhiekkaa ja sitten asetimme rotalle naapurilta lainattua rotanmyrkkyä.

Minä en ole ihan hirveän innostunut rotanmyrkyn käytöstä, mutta tämä ei ole varsinaisesti minun pihani, eikä siis myöskään minun tuholaispopulaationi. Sen sijaan, että olisin kieltänyt käyttämästä rotanmyrkkyä, suunnittelen nyt rotalle kotikutoisen ansan virittämistä siltä varalta, ettei myrkky auta. Ja neuvottelen uuden, vähemmän tuholaisille alttiin kompostorin hankkimisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti