torstai 31. maaliskuuta 2016

Mutku mä haluun: Lecanopteris spp.

Opin tätä artikkelia kirjoittaessa uuden sanan: myrmekofyytti. Eikö sano paljoa? (Jos sanoo: sori ...) No, suomalaisittain sen voi ilmeisesti korvata termein ”muurahaiskasvi” tai ”muurahaissuosija”. Myrmekofyytit ovat kasveja, jotka ovat kehittäneet sopeumia, joiden ansiosta yhteiselo muurahaisten kanssa käy kätevämmin. Yleisimät esimerkit, joihon olen nähnyt käytettävän esimerkiksi luontodokumenteissa, ovat muurahaisyhdyskunnan kotina toimivat akaasiat. Akaasian ontot piikit tarjoavat muurahaisille kodin, sen lehtihankojen läheisyydessä olevat nystyt tuottavat niille mettä ja lehtien kärkiin kasvaa nimenomaan muurahaisten käyttöön tarkoitettua naposteltavaa. Vastapalvelukseksi viiden tähden palvelusta muurahaiset taas puolustavat akaasiaa sitä syöviltä eläimiltä sekä oksilla kiipeileviltä köynnöksiltä.

Tämän artikkeli ei kuitenkaan ole akaasioista. Sen sijaan tahtoisin kertoa Lecanopteris-suvun saniaisista, jotka ovat nekin – kyllä, arvasit oikein – myrmekofyyttejä.

Ei kuvattuna: muurahaiset.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Uuden-Seelannin lippu

Ilmeisesti Uusi-Seelanti on aikomuksissaan pitää vanhan lippunsa sen sijaan, että se vaihtasi saniaisen koristamaan uuteen lippuun.

New Zealand, you're so dead to me.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kylvökuulumiset 18.3.2016

Jaa. No jos nyt sitten edes haravoisin kasaan kylvöpäivityksen sillä aikaa kun yritän saada aikaisiksi kuvitusta Mutku mä haluun -artikkelia varten.

Siinä on kuule niin komeita taimia ettei mitään rajaa!

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Kuva-albumin uusiokäyttö


Joillain on postimerkkejä. Joillain on Pokémon-kortteja. Joillain on siemeniä.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Mehikasvilista kuvallisena!

Vihdoinkin sain tämän homman loppuun ... Elikkä, potilaslistan mehikasviosuus löytyy nyt kuvineen päivineen linkattuna Potilaslistaan.


keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Sydämiä maan povessa

Pikapäivitys: huomasin ilokseni, että jonkun terraariossani olevan saniaisen itiöt ovat ilmeisesti onnistuneet kasvamaan alkeisvarsikoiksi.


Luulen ihan etäisyyden perusteella, että kyseessä on soikkosaniaisen (Hemionitis arifolia tai Parahemionitis cordata tai Parahemionitis arifolia, tieteellinen nimi vähän epäselvä) tuotos, mutta se voisi myös olla mysteerisaniais Y:n.

Ristin sinut zetaksi

Nyt tärppäsi! Kukkatalolta sai kolme pientä viherkasvia hintaan 4,95€ ja valikoimaan kuului monenlaisia saniaisia – kuinka olisin voinut vastustaa? Varsinkaan kun joukossa oli sellainen saniainen, jonka suvusta minulla on vain harmaa aavistus:

Hmm, kukahan se sinä mahdat olla?

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kahden euron terraario

Kun käväisin kysymässä kirpputorilla vapaiden kirpparipöytien tilannetta, tein järisyttävän löydön: täysin ehjän muoviakvaarion/terraarion, joka maksoi vain kaksi euroa.

Koko: 40cm x 20cm x 20cm.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Tulokaslajeja

Uusia tulokkaita? Uusia tulokkaita! En ole tehnyt siementen lisäksi kovin montaa hankintaa viime aikoina mutta on niitä nyt parin viime kuukauden aikana ollut sentään kourallinen ja otin niistä kuvia potilaslistaa varten, joten niitä voisi vähän jopa vilkaista. Ja voi pojat, katsos tätä:

Piikkipatsas!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Mysteerisaniaiset

Mitäs minun nimettömille ihmeilleni nyt sitten kuuluukaan? Ensinnäkin, kuten saatat huomata tästä kuvasta, toinen niistä ei enää ole terraariossa.

Terraarioon on myös ilmaantunut muun muassa luita.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Epämääräinen päivitys

Äääääh. Äöääääh. Vaivaannuttavaa. Tässä on muutaman viikon ajan ollut kaikenlaisia sekalaisia vaikeuksia.

Kamera, jota olen lainannut kuvien ottamiseen meni rikki, joten korvausvelvolliseksi itseni kokevana osallistuin uuden sellaisen hankkimiseen eikä minulla siis sittemmin siis ole kauheasti ollut ylimääräistä rahaa. Minuun kokeiltiin hoitomuotoa joka ei toiminutkaan kuten piti vaan minun on ollut paha olla. Minun oli tarkoitus myydä rojua ja muutamia ylimääräisiä kasveja kirpputorilla mutta sitten sain valmistelujen jälkeen tietää että sillä ainoalla vaivaantumisen arvoisella kirpputorilla joka täällä on lähistöllä on kuukausien jono myyntipöydille. En ole jaksanut pitää asioita järjestyksessä joten työtilat joissa yleensä piirrän ei yksinkertaisesti ole ollut tilaa piirtämiselle ja maalaamiselle. Ei nyt niin että minulla inspistäkään olisi ollut.

Ja muuta sensellaista.