keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Pilaa-se-itse -projekti

Nyt kun tuli syksy niin piti taas kaivella esiin kasvilamput että riittää valoa rehuille. Minua kuitenkin kyllästytti Airam Artco -lamppuni kirkuva valkoisuus ikkunalla jolla olen huolehtinut että kaikki ylimääräinen sälä on tummaa jotta siinä olisi edes jonkinlainen yhtenäinen juju.

Ei kun tuunaamaan!



Ostin kahdenlaista mustaa spray-maalia, mattapintaista ja kiiltävää. Ruskea ja vihreä olisivat myös houkutelleet mutta arvelin että musta mustalla olisi kaikista vähiten riskialtis yhdistelmä, minä kun olen viimeksi tehnyt jotain spray-maalilla vissiin joskus yläasteella.

Ostosten jälkeen piirsin ja leikkelin sapluunan, totta kai sellaisen joka jättää saniaisenlehden muotoisen kuvion.


Tähän asti näytti vielä ihan hyvältä ...


... Sitten projekti paisui kuin pullataikina. Sapluuna tarttui kiinni maalipintaan ja repäisi sitä kivasti mukanaan pois kun irrotin sen. Paikkasin tämän kohdan uudella maalikerroksella mutta peittääkseen sen kunnolla, sen piti olla melko paksu. Ja vielä rumempi kuin vähemmän peittävä kerros oli ollut. Joten hioin sen pois. Jouduin hiomaan myös seuraavan maalikerroksen pois koska siitäkään ei tullut hyvä.


Loppujen lopuksi siitä tuli tällainen. Huono valokuva armollisesti piilottaa sen kuinka hiton epätasainen maalipinnasta tuli ja kuinka lampun oma pinta on hiekkapaperin naarmuttama.


Mutta, no ... Ainakaan lamppu ei enää ole vitivalkoinen. Sopii paremmin kaikkien näiden mustien ruukkujen ja alustojen sekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti