maanantai 7. syyskuuta 2015

Hedera helix, varjomuratti

Anti olla. Kiitti nyt riitti. En vaan jaksa enää. Jossain vaiheessa on vain pakko heittää hanskat tiskiin ja se hetki on nyt.

En tietenkään puhu tämän blogin pitämisestä, en nyt vielä. Puhun Saniaisten saattokodin kahdesta jäljelläolevasta, huonekasvin virkaa toimittaneesta muratista.


Tämä kirjoitus on nyt toinen perättäinen lajiesittely jossa ei tule olemaan hoito-ohjeita. Ihan kuin kultaköynnöksenkin kanssa, niiden sisällyttäminen blogiini tuntuisi ajanhukalta, tosin eri syystä. Siinä missä kultaköynnös on niin helppohoitoinen ja suosittu huonekasvi että kelvollisia hoito-ohjeita on äärimmäisen helppo löytää muualtakin, muratti on … Ööh.

Meinasin sanoa että ”suosittu”, mutta onko se oikeastaan? Sitä on paljon tyrkyllä ja sitä on varmasti ainakin ollut joskus monessa huonekasveja pitävässä taloudessa mutta kuinka moni oikeasti suosii murattia huonekasvina? Aina kun näen jossain keskustelun inhokkihuonekasveista, se lähes takuuvarmasti poikii keskustelun jossa muratit kirotaan alimpaan vihannespunkkien kansoittamaan helvettiin.

Mikä ärsyttävintä, kaikki yleiset syyt joiden vuoksi varjomurattia kaihdetaan eivät ole järkeviä. Murattiin liittyy paljon taikauskoa – äitini mukaan esimerkiksi isotätini ihan oikeasti uskoi että muratti tietää kuolemaa ja muutakin epäonnea. Tämä helposti tietenkin tekee sen, että sitä on helppo hetkeksi erehtyä ajattelemaan että muratit ovat vain väärinymmärrettyjä, että ne ovat ihan kelpo kasveja kunhan niille antaa mahdollisuuden.

Katso nyt, eikö olekin viattoman näköinen?

Ja paskat. Varjomuratti on ihan ehta murheen kukka. Sen lisäksi että se on muun muassa Yhdysvalloissa viheliäinen vieraslaji joka puutarhakarkurina tukahduttaa alleen kotoperäisiä lajeja, se on huonekasvina häkellyttävän kranttu, oikukas ja kova houkuttelemaan tuholaisia. Etenkin vihannespunkkeja.

Otetaanpa anekdootti palaamalla takaisin Saniaisten saattokodin muratteihin. Vielä keväällä täällä oli yksi upean rehevä muratti joka tuntui kestävän minkälaista rääkkiä tahansa. Se oli ollut edellisvuoden kesän julmassa auringonpaahteessa ja sen kastelu unohtui vähän väliä niin että se oli usein pelkkä kuiva koppura. Se oli talven milloin missäkin, sekä suorimmassa mahdollisessa auringonpaisteessa että pimeässä nurkassa, usein lähellä kuumuutta hohkaavaa patteria. Edes minä en jaksanut vaivautua sen vuoksi yhtään koska, no, pelkkä murattihan se on: niitä saa halvalla lisää milloin vaan. Se ei edes ollut mitään erityisen hienoa lajiketta.

Talven antaessa sijaa keväälle totesin että tämä muratti on ollut harvinaisen reipas yksilö ja varmaankin ansaitsisi parempaa hoitoa. Niinpä aloin antamaan sille vähän enemmän huomiota: kastelin sitä, suihkuttelin sitä, lannoittelin. Se vieläpä vastasi hoitoon kasvamalla yhä suuremmaksi ja komeammaksi. Jos olisin tiennyt että alkaisin kesällä pitämään kasviblogia, olisin varmasti ottanut siitä valokuvan jotta tämä ei kuulostaisi vain lesoilulta.

Keväämmällä muratti tuntui olevan kovin ahtaalla vaikka se oli hyvin isossa, laakeassa ruukussa ja päätin jakaa sen. Etsin verkosta tietoa siitä, millaisesta mullasta varjomuratti eniten pitäisi ja tein sekoituksen turpeesta, hiekasta, mullasta ja perliitistä. Tämän jälkeen jaoin juuripaakun niin hellästi ja siististi kuin pystyin ja tämän seurauksena syntyneet seitsemän erikokoista murattia vaikuttivat ihan terveiltä juurineen päivineen. Laitoin ne ympäri taloa ja yhden jätin ulos kylmään, ihan vain uteliaisuudesta, sillä halusin tietää mitä kaikkea tämä sitkeän oloista kantaa oleva kasvi sietää.

Tästä epätieteellisestä kokeesta ei seurannut mitään mielenkiintoista, sillä kaikille yksilöille kävi ihan sama juttu mutta ihan satunnaisen oloisessa järjestyksessä. Riippumatta kastelutiheydestä, valon määrästä tai ilmankosteudesta, ne kaikki vain … Kurjistuivat.

Kuvia sarjassamme "One ei jaksa siivota ennen kuvan ottamista".

Ensin jostain kuivahti yksi pieni oksa, sitten viikkojen päästä isompi, sitten taas viikkojen päästä kaksi samanaikaisesti. Jossain oli jonkin aikaa kirvoja ja torjuin niitä ja kaikki oli taas vähän aikaa hyvin kunnes taas jostain kuoli yksi oksa. Ja korvautuminen uudella kasvulla oli hidasta.

Mutta eivät muratit kuolleet. Tai no osa kyllä pakosti heitti henkensä kun heivasin ne pois ruukuistaan saadakseni lisää ruukkuja uusiokäyttöön mutta osan taas vein vain ulos ja siellä ne ovat vieläkin: elossa mutta rumina kuin mitkä. Puutarhanhoitokierroksilla kävelen niiden ohi ja hymähtelen niille tai sitten pysähdyn katsomaan niitä, kytien inhonsekaisesta pettymyksestä. Minä näin teidän vuoksenne niin paljon vaivaa ja te olitte niin kaunis yksilö vielä aiemmin tänä vuonna!

Murattien hautausmaa.

Jos näin olisi tapahtunut vain tälle yhdelle muratille niin tuskin olisin lannistunut näin pahasti. Mutta kun ei, hellyin hankkimaan yhden muratin jolla on jännät kapeat lehdet ja sille näyttää käyvän ihan samalla tavalla. Se oli aluksi terve ja pysyi terveenä, kunnes se vain yhtäkkiä päätti että se ei tarvitse kaikkia oksiaan. Yritin etsiä sille syytä ja jouduin toteamaan että tällainen käytös on yleistä murateille ja ettei tämä yksilö, tai mikään murattiyksilö, ole sen arvoinen että kahlaan ympäri nettiä hoitokeinon perässä kun on niin paljon kiehtovampia ja kiitollisempia huonekasveja jotka vieläpä ovat paljon parempia viestimään että mikä helkkari niitä oikein vaivaa.

Ei se vielä missään hirveässä kunnossa ole mutta tiedättekö mitä? En mä vaan jaksa tätä rumbaa.

Ei varjomuratti mikään surkea kasvi kuitenkaan ole. Se vain on minusta kehno huonekasvi, mikä on harmi sillä se on minusta hyvin kaunis kasvi. Siitä on valtava eri määrä lajikkeita eivätkä kaikki ole edes köynnöstäviä – esimerkiksi 'Erecta' on pystykasvuinen. Köynnöstävistä lajikkeista löytyy myös mitä erilaisempaa lehden muotoa ja väriä. Muratista on jopa tehty risteytys lähisukulaisensa huonearalian kanssa, jonka tuloksena on näiden kahden välimuoto, murattiaralia (x Fatshedera lizei). Henkilökohtainen lempparini murattilajikkeista on varmaankin yksinkertaisella tavalla ylväs 'Ritterkreuz'

Entäpä miten olisi muratti puutarhakasvina? No, omaa kokemusta ei ole. Olen lukenut ja kuullut että se menestyy eteläisemmän Euroopan ikivihreänä kasvina Suomen oloissa vaihtelevasti ja lähinnä vain hyvin suojaisilla paikoilla. Ajattelin istuttaa osan ulos häädetyistä murateista maahan tässä syksyllä ja katsoa mitä niille käy talvella joten ensi keväällä sitten näkee että selviävätkö ne tässä pihassa.

Kaiken tämän päätteeksi: riippumatta siitä miten näille murateille käy, joudun kylmästi toteamaan etten ota enää yhtään murattia hoteisiini. Sen lisäksi etten halua enää katsella niiden kurjistumista tai vaarantaa muita huonekasvejani sillä että annan niiden houkutella tuholaisia, ne ovat muistuttaneet minua juuri nyt vellovasta, todella masentavasta maahanmuuttopaskamyrskystä jonka valossa tämä julkaisu on yhtäkkiä kovin karkea ja myötätunnoton ja minä kauhea pahis koska olen häätämässä murattini ulos. Te olette kasveja ettekä hengenhädässä olevia pakolaisia, helkkari, menkää ulos ja pysykää siellä! Ei teille edes ole täällä sisällä enää tilaa nyt kun kesäulkoilijat pitää tuoda pihalta takaisin!

[syyttävä tuijotus]

Suonette anteeksi, menen jonnekin murjottamaan. Muratti todellakin on murheen kukka.

2 kommenttia:

  1. Minullakin OLI pari murattia, paino sanassa oli, ylläripylläri. Ostin pääsiäiskukkana ja vein ne mökille ja pistin kukkapenkkiin aurinoiselle paikalle ja unohdin sinne. Pari kesää ne jaksoi sinnitellä ja kukoistaa kunnes tänä kesänä huomasin niiden hävinneen. ottivat kai jalat alleen. Eli oma koekmus oli että todellakin säilyvät talven yli (jos tahtoovat) tosin muutama havu-ja lakaistujen lehtien kerros plus lumikasat päällä ei haittaa. Ei hajuakaan mitä muratteja oli, vaan ei sillä enää väliä.

    VastaaPoista
  2. Etelä-Euroopassa todella murattti (jokin/jotkin lajikkeet sitä siis) ovat tavallisia ulkokasveja - voisi verrata suomalaisessa ympäristössä kasvaviin villiviineihin.

    VastaaPoista