sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Käpäläsaniainen, Davallia sp.

Kuten kerroin aikaisemmassa kirjoituksessa, minulla on omistuksessani kaksi huonossa hapessa olevaa käpäläsaniaista. Tai itse asiassa kolme, sillä heti pelastustoimien alkumetreillä toisesta irtosi isohko palanen jonka istutin omaan ruukkuunsa. Taisin olla liian kovakourainen kun pesin saniaiset huolellisesti juuriaan myöten taltuttaakseni niissä majailevat madot ja kirvat. Ihme kyllä olen jotenkin onnistunut pääsemään niistä eroon.

Kai.


Käpäläni silloin kun hankin ne. Suurin osa noista eläväisen näköisistä lehdistä joutui kirvojen uhreiksi.



En oikeastaan ole varma mitä Davallia-suvun edustajia nämä ovat, niistä moni kun silmiini kovin samanlaiselta enkä ole onnistunut löytämään kovinkaan hyvää ohjetta niiden erottamiseen toisistaan. Oikeastaan kyseessä voisi kai teknisesti myös olla läheisen Humata-suvun saniainen mutta Davallia vaikuttaa paljon todennäköisemmältä. Kassu tunnistaa nämä lajit: Davallia fejeensis eli kaninkäpäläsaniainen, Davallia mariesii eli oravankäpäläsaniainen, Davallia trichomanoides eli jäniksenkäpäläsaniainen ja Davallia canariensis eli kanariankäpäläsaniainen.

Vaikka minua häiritsee se, kun kasville ei löydy oikeaa nimeä niin varsinaista huolta siitä ei ole tullut. Jotkut Davalliat, kuten ilmeisesti canariensis, kasvavat myös maassa mutta suurin osa vaikuttaisi olevan päällyskasveja joiden juuret eivät tunge minnekään kovin syvälle vaan kasvit levittäytyvät karikkeen ohuelti peittämille kiville ja puille ja niiden koloihin. Kaikki Davallioille tarkoitetut hoito-ohjeet ovat olleet hyvin samanlaisia.

Tässä yhteenvetoni monista englanninkielisistä ohjeista joita leijailee verkossa.

Valo: suoralta valolta tulee välttyä. Itä- tai pohjoisikkuna suositeltuja.

Kasvualusta: kevyt, ilmava, paljon eloperäistä ainesta sisältävä, hyvin vettä läpäisevä.

Astia: ei muoviruukku.

Kastelu: kasvualustan tulisi mieluiten pysyä melko tasaisen kosteana. Käpäläsaniaisten pitäisi kestää kuivuutta kuin monet muut saniaiset.

Lannoitus: tasapainoinen tai korkeampityppinen.

Sumutus: tervetullutta.

Ilmanlaatu: ilmanvaihtuvuus ja korkea ilmankosteus tärkeitä mutta jälkimmäisessä vähempi riittää kuin monille muille saniaisille.

Ruukunvaihto: niin harvoin kuin suinkin mahdollista.

Talvetus: kastelua ja lannoitusta vähennetään.

Lisääminen: itiöt tai jakaminen katkaisemalla osia maavarresta ja painamalla ne kiinni kosteaan multaan.

Erityishuomautuksia: maavartta ei saa haudata multaan vaan sen täytyy jäädä pinnalle.

Käpäläni nyt, noin kaksi kuukautta hankkimisen jälkeen.

 

Omat kokemukseni


Minulla ei ole näistä pitkää kokemusta mutta tähänastisen perusteella en allekirjoita sitä ettei muoviruukkua saisi käyttää. Minusta tuntuu että kunhan kasvualusta on vain tarpeeksi läpäisevää ja kevyttä ja kastelutiheydestä pitää huolen, sellainen kelpaa ihan hyvin. Silloin kun vaihdoin käpäläni uusiin ruukkuihin ja multiin matoisista sammaltiilistään, minulla oli ruukkuvajetta joten minulla ei ollut antaa muuta kuin muovista ruukkua ja ... Rei'itetty pakastepussi. Jolle syystä tai toisesta askartelin taskun vanhasta teepaidanhihasta vähentääkseni näköhaittoja sen sijaan että olisin käynyt ostamassa uutta ruukkua.

Minusta tuntuu että tämä käpälä tykkää siitä kun tuo tasku aina kastelun yhteydessä kostuu.
Joka tapauksessa, pienessä istutusruukussa majaileva voi melko hyvin ja pukkaa uutta lehteä ja vartta, pussissa oleva myös. Vain se jolla olivat asiat alusta lähtien kaikkein huonommin on oireillut. Ehkä se ei oireilisi yhtä pahasti jos sillä olisi saviruukku tai luonnonkuidusta punottu kori kasvihuoneessa, tiedä häntä.

Toinen asia mitä epäilen melko vahvasti on jossain paikoissa hypetetty kuivankestävyys. Olen nähnyt myynnissä niin paljon kuivalehtisiä käpäläsaniaisia että luulen että ne selviävät siitä ehkä paremmin hengissä maavartensa avulla mutta rumentumiselta ei säästytä. Aikuiset lehdet ovat jäykkiä ja kiiltäviä mutta uudet lehdet ovat hyvin pehmeitä ja herkkiä kuivumaan käppyröiksi joten uutta kasvuakaan tuskin on odoteltavissa jos on liian kuivaa. Kroonisen alikastelijan tai rutikuivassa huoneilmassa asuvan tuskin siis kannattaa ajatella että tässä on nyt se saniaisten messias joka pelastaa saniaisettomuudelta. 

Saa nyt nähdä miten näiden käpälien kanssa käy. Olisi kiva jos edes yksi niistä eläisi niin pitkään että pääsen näkemään kun maavarrenpätkiä kurottelee ruukusta ulos. En kuitenkaan odota näiltä mitään ihmeellistä enkä ole mitenkään yllättynyt jos ne päättävät ottaa terveydessä takapakkia ja kitua kuoliaiksi ilman mitään helposti pääteltävää syytä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti